Kesän pilottijakso puolivälissä

19.07.2017

Tapahtumat

Kesän kuuden viikon ennusteiden pilotointi on edennyt puoliväliin. Mukaan on ilmoittautunut jo mittava määrä testikäyttäjiä! Kesäkauden ennustetuotteet ovat saatavilla elokuun loppuun saakka.

Innokkaiden pilotoijien määrä on yllättänyt CLIPS-hankkeen tiimin iloisesti. Testikäyttäjiä on liittynyt mukaan tasaista tahtia, ja saatu palaute on ollut arvokasta! Tällä hetkellä mukana on jo reippaasti yli 1000 testikäyttäjää.

Toistaiseksi kulunut kesä on ollut varsin kolea. Myös ukkosien osalta kesä on ollut poikkeuksellisen vaisu ja tähän mennessä maasalamoita on paikannettu Suomessa vain runsaat 6000. Ennusteiden mukaan sää ei oikein ole suosinut rantakelejä eikä ukkosia ja myös kasvukausi on kovasti jäljessä tavanomaisesta.

Kesäkaudella CLIPS-hankkeessa kokeillaan seuraavia kuuden viikon ennustetuotteita:

  • rantakeliennuste
  • sporttikeliennuste
  • ukkosennuste
  • tukalan helteen todennäköisyysennuste
  • kasvukauden kehitys -ennuste

Pilotointi jatkuu myös kesän jälkeen

Kuuden viikon ennusteita pilotoidaan vuoden ajan. Pilotointi jakautuu neljään jaksoon vuodenaikojen mukaan: kesä, syksy, talvi ja kevät. Testattavat kuuden viikon ennusteet vaihtelevat vuodenajoittain.

CLIPS-tiimi valmistautuu jo syksyyn ja toisen pilotointijakson alkamiseen. Syksyllä kokeiltavat ennustetuotteet varmistuvat elokuussa. Mietinnässä on myös kuuden viikon ennuste, joka arvioisi mökkikauden päättymistä. Tähän pohdintaan liittyen esitämme kysymyksen pilotoijien lisäksi myös suurelle yleisölle: mikä säätekijä vaikuttaa sinun kohdallasi eniten mökkikauden päättymiseen? Kysely on nyt päättynyt ja tulokset esitellään seuraavassa uutisessa.

TAKAISIN UUTISIIN

LISÄÄ UUTISIA

Kuuden viikon ennusteiden pilotointi on päättynyt

Kuluneen vuoden aikana CLIPS-hankkeessa kehitettiin ja testattiin kuuden viikon mittaisia ennusteita yhdessä käyttäjien kanssa. Viimeinen pilottijakso päättyi toukokuun lopussa. Pilotointi […]

Ennusteet

11.07.2018

Seminaarin esitykset ovat nyt katsottavissa

Seminaarissa kerroimme hankkeessa kehitetyistä kuuden viikon ennusteista, miten ne ovat suoriutuneet ja millaista palaute on ollut. Esitykset voi nyt katsoa […]

Hanke

05.07.2018