CLIPS-tiimi esittelyssä

26.05.2017

Tapahtumat

CLIPS-tiimin muodostaa Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden, tuotekehittäjien ja viestijöiden iloinen ja innovatiivinen joukko. CLIPS-tiimiläiset ovat ahkeria ulkoilijoita ja usein sääolosuhteiden armoilla. Heistä jokainen suunnittelee kalentereitaan myös tulevien kuuden viikon sääolosuhteiden mukaan.

Hilppa Gregow toimii hankkeen vastuuvetäjänä. Hän pitää reippailusäistä, jotka sopivat ulkoiluun koiran kanssa tai spurttailuun mm. pallopelien parissa. Hänellä on tapana varautua sääolosuhteiden muutoksiin vähintään kuuden viikon aikajänteellä. Andrea Vajda, hankkeen toinen vetäjä, pitää aurinkoisista retkeilysäistä ja lumisista laskettelukeleistä. Hänestä on hienoa, että esimerkiksi lomia voi suunnitella sääolojen suhteen ainakin kuuden viikkoa etukäteen.

Terhi Laurila, nuori tutkija ja tuotekehittäjä, suunnittelee pyöräilymatkojaan kuuden viikon säävaihteluiden mukaan. Eniten hän pitää lämpimästä ja aurinkoisesta kesästä satunnaisilla ukkosilla maustettuna. Otto Hyvärinen, tuotteiden ja verifioinnin kehittäjä, kelpuuttaa kaikki säät. Hänestä on erityisen mielenkiintoista tutkia mallien paranevaa kykyä ennustaa kuuden viikon säävaihteluita.

Juha A. Karhu, innovaattori, on kiinnostunut veneilyn mahdollisuuksista kuuden viikon päähän. Yksi odotetuista suosikkikeleistä on lokakuinen aamupakkanen kirkkaalla taivaalla ja tyynellä tuulella varustettuna. Tiina Ervasti, joukon viestijä, nauttii niin alkukesän vehreydestä kuin syksyn väriloistostakin. Hän arvioi, että kuuden viikon ennusteet voisivat auttaa häntä ajoittamaan luonnossa liikkumista ja valokuvausretkiä aiempaa paremmin.

CLIPS-tiimiläiset työskentelevät kaikki Ilmatieteen laitoksen Ilmastokeskuksessa.

TAKAISIN UUTISIIN

LISÄÄ UUTISIA

Kuuden viikon ennusteiden pilotointi on päättynyt

Kuluneen vuoden aikana CLIPS-hankkeessa kehitettiin ja testattiin kuuden viikon mittaisia ennusteita yhdessä käyttäjien kanssa. Viimeinen pilottijakso päättyi toukokuun lopussa. Pilotointi […]

Ennusteet

11.07.2018

Seminaarin esitykset ovat nyt katsottavissa

Seminaarissa kerroimme hankkeessa kehitetyistä kuuden viikon ennusteista, miten ne ovat suoriutuneet ja millaista palaute on ollut. Esitykset voi nyt katsoa […]

Hanke

05.07.2018