Kevät hiipii kuuden viikon ennusteisiin

07.03.2018

Ennusteet

Kevään pilottijakso on alkanut. Kevätkausi on CLIPS-hankkeen neljäs kuuden viikon ennusteiden pilottijakso ja se jatkuu toukokuun loppuun asti.

Suomessa kevät on vuodenajoista lyhin, ja esimerkiksi lumien sulaminen ja keväisten lämpötilojen saapuminen vaihtelee paljon eri vuosien välillä. Myös kuukausien välillä on suuria eroja: maalis-huhtikuussa lumensyvyys on tyypillisesti korkeimmillaan, kun taas toukokuussa kasvukausi on useimmiten jo alkanut ja sää voi olla hyvinkin kesäinen. CLIPS-hankkeen kevään pilottijakso kestää maaliskuun alusta toukokuun loppuun ja on viimeinen hankkeen pilottijaksoista.

Suuri osa kuuden viikon ennusteista vanhoja tuttuja

Keväällä kuuden viikon ennusteiden valikoima on suurempi kuin aikaisempina vuodenaikoina. Kesällä 2017 pilotointi aloitettiin kuuden ennustetuotteen voimin, ja nyt määrä on kasvanut jo useisiin kymmeniin. Mukana olevien testikäyttäjien määräkin on kasvanut parista sadasta yli 2500 suomalaiseen.

Uutuutena kevätkaudella ovat kuuden viikon yleisennusteet, jotka kuvaavat säätilan kehitystä tiettyjen säämuuttujien kautta. Näitä ovat lämpötila, ilmanpaine sekä viikoittaiset sade- ja lumisadepäivät. Valikoimassa on yleisennusteiden lisäksi myös tuttuja räätälöityjä ennusteita. Näistä routa- ja kelirikkoennuste on kehittynyt eteenpäin talvesta ja lumeen liittyviä kuuden viikon ennusteita on tullut lisää.

Mihin asti kevättä lumipeite pitää pintansa?

Lumiolosuhteita koskevat ennusteet on koottu omaksi kokonaisuudekseen. Viikoittaisten lumi- ja vesisadepäivien lisäksi ne arvioivat kevätkaudella myös tulevien viikkojen lumensyvyyttä, satavan lumen määrää, lumikuormaa ja lumipeitteen todennäköisyyttä.

Käyttäjä voi etsiä valikoimasta sen kuuden viikon ennusteen, joka sopii hänen käyttötarkoitukseensa parhaiten. Satavan lumen määrä kiinnostanee enemmän hiihtoharrastajaa tai teiden kunnossapitäjää, kun taas lumikuorma on tärkeä rakennusten tai hallien kattorakenteiden kannalta.

Kun routa sulaa, kelirikko koittaa

Talven pilottijaksolla routa- ja kelirikkoennuste kuvasi vain roudan syvyyden muutosta. Nyt mukana on myös roudan syvyyttä arvioiva ennuste kahdelle eri maaperätyypille (turvemaa ja kivennäismaa) ja kelirikon todennäköisyysennuste.

Kelirikkokausi alkaa, kun routa on sulanut tien pinnalta, mutta maa on syvemmältä vielä jäässä. Kelirikkokausi päättyy, kun routa on kokonaan sulanut. ”Myös kelirikkokaudella metsäautotiet saattavat aamulla olla liikennöitävässä kunnossa pakkasyön jälkeen”, huomauttavat CLIPS-hankkeen tutkijat.

Kasvukauteen liittyvä kuuden viikon ennuste tekee paluun

Helmikuussa testikäyttäjät saivat vastata gallupiin, jossa tiedustelimme, mitkä kuuden viikon ennusteet he haluaisivat nähdä myös kevätkaudella. Ylivoimaisesti eniten ääniä sai kasvukauteen liittyvä ennuste, joka palaa näin ollen valikoimaan keväällä.

Kasvukauden kehityksestä kertova ennuste oli jo viime kesänä yksi pidetyimmistä ja hyödyllisimmiksi koetuista kuuden viikon ennusteista ja siihen liittyen saatiin paljon palautetta ja kehitysehdotuksia käyttäjiltä. Ennusteen kylkeen on kevääksi lisätty syksyltä tutut ennusteet viikoittaisista päivistä, jolloin lämpötila käy vuorokauden aikana pakkasen puolella, sekä pakkaslämpötilojen todennäköisyydestä.

Vielä ehdit mukaan kokeilemaan kuuden viikon ennusteita

CLIPS-hankkeen kuuden viikon ennusteita tuotetaan vielä toukokuun loppuun saakka, joten vielä ehtii tulla mukaan. Testikäyttäjäksi voi rekisteröityä hankkeen verkkosivuilla. Rekisteröidyttyäsi saat tunnukset palveluun, josta kuuden viikon ennusteet löytyvät.

Tässä lista kevään kuuden viikon ennustevalikoimasta:

Kuuden viikon yleisennusteet

  • Lämpötila, ilmanpaine, sade- ja lumisadepäivät

Kasvukauden kehitys

  • Kasvukauden kehitys, keskimääräinen lämpösumma, pakkaspäivien määrä ja pakkaslämpötilojen todennäköisyys

Lumiennusteet

  • Lumensyvyysennuste, lumipeitteen todennäköisyys, lumisade- ja vesisadepäivien määrä, viikon aikana satava lumi, lumikuorma

Lämmitystarve-ennuste

Myrskyennuste

  • Ilmanpaine, viikon kovimmat puuskat, kovien tai myrskypuuskien todennäköisyys

Mökkikeli

  • Sadepäivien määrä, pakkaspäivien määrä sekä pakkaslämpötilojen ja kelirikon todennäköisyys

Pyöräilykeli

Routa- ja kelirikkoennuste

  • Roudan syvyyden muutos, roudan syvyys kivennäismailla, roudan syvyys turvemailla, kelirikon todennäköisyys

Talvirengaskeli

Tuulinäkymät vesialueilla (meri-, sisävesi- rannikkoalueilla)

TAKAISIN UUTISIIN

LISÄÄ UUTISIA

Kuuden viikon ennusteiden pilotointi on päättynyt

Kuluneen vuoden aikana CLIPS-hankkeessa kehitettiin ja testattiin kuuden viikon mittaisia ennusteita yhdessä käyttäjien kanssa. Viimeinen pilottijakso päättyi toukokuun lopussa. Pilotointi […]

Ennusteet

11.07.2018

Seminaarin esitykset ovat nyt katsottavissa

Seminaarissa kerroimme hankkeessa kehitetyistä kuuden viikon ennusteista, miten ne ovat suoriutuneet ja millaista palaute on ollut. Esitykset voi nyt katsoa […]

Hanke

05.07.2018